Harjoitusten punainen lanka

Edellisessä blogikirjoituksessa pyrin määrittelemään suuntaviivoja Honbun tulevalle toiminnalle. Nyt jatkan siitä. Millainen karateseura olemme? Entä mitkä ovat harjoituksia toisiinsa liittävät elementit? Eli mikä on

Honbun harjoitusten punainen lanka

Seuran hajaannuksen vuosina nolkytluvun alussa mietimme seuran vision lisäksi myös nk. punaista lankaa. Mitkä ovat kaikkia harjoituksemme yhdistävät tekijät?

Oli jopa aika jolloin punaista lankaa ei ollut - emme löytäneet asioita, jotka olisivat yhdistäneet kaikki treenimme. Tämä oli huolestuttavaa ja havahdutti ohjaajat siihen, että harjoituksia alettiin vähitellen yhtenäistämään.

Jossain vaiheessa päädyttiin alla olevaan punaisen langan hahmotelmaan.
  • Honbussa harjoitellaan rinta rinnan kahta pääosin toisiaan tukevaa karatemuotoa: itsepuolustuspainotteista koryu uchinadia ja pystyottelupainotteista yleiskaratea.
  • Keskeisimmät tekniikat ovat peruslyönnit ja -potkut. Ydintekniikat: 
    • suorat lyönnit (kizamizuki-gyakuzuki)
    • alapotku (mawashigeri gedan)
    • etupotku (maegeri chudan)
  • Pystyottelu ja puolivapaa ottelu sekä niitä tukevat harjoitteet (kumite)
  • Yleiskamppailulliset harjoitteet, kuten esim. kihon, ukemit ja perusmattotekniikat
  • Tavoitteena on, että aktiivisesti harjoittelevat honbulaiset kehittyisivät monipuolisiksi kamppailijoiksi, jotka ovat erityisen hyviä peruspystytekniikoissa.
Tuo oli jo ihan hyvä punainen lanka, mutta siinä oli yksi iso ongelma: merkittävä osa näistä tekniikoista oli vyökokeiden ulkopuolista tekniikkaa. Periaatteessahan tämä ei ole ongelma, mutta käytännössä on, sillä valtaosa karatekoista harjoittelee seuraavaa vyötä varten. Tämä on hyvä asia, älkää käsittäkö väärin. Karaten vyökokeet tarjoavat hyvän mahdollisuuden mitata osaamistaan ja asettaa tavoitteita harjoittelumotivaation tueksi. Aivan vastaavastihan kuntoilijat laittavat itselleen tavoitteeksi osallistua Bostonin maratoniin yms.

Punaisen langan kannalta vyökokeiden ulkopuoliset yleiskaratetekniikat kuitenkin ovat ongelmallista, koska de facto harjoittelu keskittyy enemmän vyökoetekniikoihin kuin niiden ulkopuolelle. Tiedän, että ainakin muutama vuosi sitten tämä sama ongelma vaivasi joitain muitakin karateseuroja; oli vyökoetekniikkaa ja sitten nimetöntä karatea, jota harjoiteltiin, mutta jota ei tuotu sen kummemmin esille.

Onneksi Ante oli havainnut saman ilmiön. Uusiessaan vyökoevaatimuksia hän halusi sisällyttää niihin mahdollisimman paljon asioita, joita joka tapauksessa harjoitellaan, mutta joille ei ole aiemmin laitettu "arvoa".

Honbu on aina ollut ennen kaikkea yleiskarateseura. Niin nykyäänkin. Parasta, mitä Suomen Koryu Uchinadi on Honbulle tuonut, on väylä jolla kasata yleiskaratetekniikat yhteen nippuun. Näin saadaan aikaiseksi

Lopullisen punaisen langan tie

Nyt siis harjoitusten punainen lanka on löytynyt! Uusituissa KU-vyökoevaatimuksissa on nähtävillä vahva yleiskaraterunko, joka samalla on myös Honbun punainen lanka ja kaikkia treenejä yhdistävä tekijä. Lyöminen, potkiminen, torjuminen ja perustekniikka muodostaa Honbun osaamisen kovan ytimen. Näin jälkeenpäin tuntuu tavallaan itsestään selväĺtä sanoa, että karatekan tulee osata lyödä ja potkia sekä vastaanottaa lyöntejä ja potkuja ;-)

Nykyinen punainen lanka on luonnollista jatkumoa Honbun 45-vuotiseen yleiskaratehistoriaan. Yliopistokaraten 1. alkeiskurssi vedettiin vuoden 1972 syksyllä. Siitä asti seurassa on harjoiteltu napakkaa yleiskaratea, ja yhtä pitkään on vallinnut jonkinlainen ristiriita treeneissä harjoiteltavien asioiden ja tyylisuunnan välillä. Nyt ensimmäistä kertaa seuran historiassa harjoituksissa treenattavat asiat sisältyvät pääosin vyökoevaatimuksiin.

Parhaiten Honbun harjoitusten punaisesta langasta saa kiinni katsomalla nämä Anten videot:
  • the kihon concept
  • hand positioning 1
  • hand positioning 2
  • feet positioning
  • countering kicks
  • countering strikes
Punainen lankamme on noiden videoiden leikkaus. Ne asiat, tekniikat ja periaatteet, jotka noissa toistuvat, muodostavat Honbun teknisen sisällön ytimen.
Kun tähän vielä yhdistetään Honbun arvot, päästään lähelle kuuluisaa Honbun henkeä.

Arvojemme mukaiset harjoitukset ovat
  • turvallisia
  • hauskoja
  • kamppailullisia
  • liikunnallisia
  • teknisiä
Ja mikä parasta, ohjaajamme noudattavat näitä arvoja. Hyviä kamppailullisia harjoitteita on jätetty pois, jos ne ovat olleet turvattomia tai tylsiä. Samoin yliteknisiä, pilkkua viilaavia harjoituksia pyritään välttämään. Tietysti karatetreeneissä tekniikka on tärkeää, mutta sen harjoittelu ei saa olla ristiriidassa muiden arvojen kanssa. Ryppyotsaisuus on Honbussa kielletty sen kaikissa muodoissa!

Luonnollisesti näistä elävistä arvoista on seurannut negatiivistakin kehitystä. Honbulaiset ovat hyviä kamppailijoita, mutta eivät niin hyviä kuin ne, jotka asettavat kamppailullisuuden hauskuuden ja turvallisuuden edelle.

Vastaavasti tekniikan asettaminen vasta viidennelle sijalle on johtanut siihen, että honbulaisten perustekniikka on heikentynyt näkyvästi. Tätä yritetään juuri nyt korjata, sillä huono tekniikka ei ole turvallista, hauskaa eikä kamppailullisesti hyödyllistä. Samalla tämä on esimerkki siitä miten toiminnan jatkuva kehittäminen johtaa väistämättä myös harha-askeliin.

Jotta nuo arvot konkretisoituisivat, Honbun ohjaajaporukka on johtanut niistä käytännön ohjenuorat treenien vetäjille:

Ohjaajan 10 käskyä ja neljä isoa T:tä

  1. Turvallisuus
    1. Turvallisuus on harjoitusten tärkein asia.
  2. Tekemällä oppii
    1. Joka kerta opitaan jotain uutta.
    2. Yksinkertaista perustekniikkaa ilman kikkailua.
    3. Paljon toistoja. Riittävän pitkät harjoitusajat.
  3. Tekniikka
    1. Suojaus. Protect yourselves at all times.
    2. Karatekan on osattava gyakuzuki hyvin. Sen päälle rakennetaan muu lyöntitekniikka.
    3. Kaikki potkut lantiolla. Potkutyynyt. Potkut kaikkiin kerroksiin.
  4. Tunnelma
    1. Tehot ylös tilanteen mukaan (hanskat, pistarit, potkutyynyt).
    2. Nosta tempoa kaikkialla missä sen voi järkevästi tehdä.
    3. Kamppailua vapaasti ja puolivapaasti, päivän aiheeseen liittyen.
Suomen Koryu Uchinadi on valtava kokonaisuus. Sitä pyritään ottamaan haltuun pala palalta. Tänä keväänä on havaittu, että kokonaisuutta on ehkä pyritty omaksumaan liian nopeasti ja laajasti. Korjausliikkeenä tähän ohjaajat ovat päättäneet ottaa Honbun punaisen langan käytännön työkalukseen.

Karateuran alussa pyritään treenaamaan pääasiassa vyökoevaatimusten ja punaisen langan ympärillä. Tekemistä ja osaamista laajennetaan vähitellen näiden ympärille, mutta pitäen samalla kuitenkin ydintekniikat koko ajan harjoittelussa mukana. Samalla tavalla kuin koripalloilijat harjoittelevat vapaaheittoja koko uransa ajan, on meidän karatekoidenkin pidettävä perusasioista jatkuvasti huolta!

Comments